Samoja latuja?

Kävely pääsi ihan etusivulle Keskisuomalaisessa eilen. Tosin hölmö sellainen: laduilla kävely. En kyllä jaksa minäkään ymmärtää, miksei hiihtäjien voi antaa nauttia laduistaan näinä lyhenevinä talvina ihan rauhassa. Vaikka paikoitellen kuntopolku annetaankin suksikaudeksi hiihtäjien käyttöön, voinee kävelijä sen aikaa talsia muualla. Lääniä pitäisi riittää. Järven jäälläkin on yleensä paljon tilaa siinä ladun vieressä, jos joku ei ole huomannut.

En tunne sympatiaa latujen pilaajia kohtaan. Yksi läheinen loukkasi itsensä pahasti kaaduttuaan hiihtoladun alamäessä, kun joku ääliö oli tärvellyt ladun.

Kävelijöille on reittejä ympäri vuoden vähän kaikkialla. Huhtasuon asukasyhdistys vaatii Keskisuomalaisen jutun (12.1.2009) mukaan aktiivinsa suulla oikeutta myös latureitteihin: "Ajattelimme, että yhtä lailla kävelijöillä pitää olla oikeus liikkua luonnossa talvella kuin hiihtäjilläkin". Jos kademieli vaivaa talvella noin kovasti, suosittelen lumikenkiä. Niillä voi liikkua vielä hiihtäjiäkin vapaammin lumilla - ja kävellen!

Eilisessä Hesarissa puolestaan ylitarkastaja Lehtikari näytti mallia: hän jää pari kertaa viikossa ratikasta pois jo ennen kodin lähintä pysäkkiä. Hyötyliikuntaa kertyy siitä hänelle ohimennen 4,6 km viikossa ja kävelijä kehuu ajatustensa virtaavan paremmin kuin istuessa. Pieni vaiva, iso ilo!

Oma kävelyni oli tänään vain tuota hyötyliikuntaa - töihin ja lievästi kiertäen Harjun kautta kotiin. Harjun rinne oli Pitkäkadun puolelta jo niin sula, että vain polut olivat vaarallisen jäisiä, siksi kapusinkin Vesilinnalle hämärää rinnettä pitkin, jää- eli polku-uria välttäen. En ehtinyt Vesilinnan alakerrassa olevaan Keski-Suomen Luontomuseoon ajoissa näyttelyyn tutustuakseni; pitää mennä toisen kerran. Museolla on juuri avattu luontokuvien valokuvanäyttely.

Vesilinnasta muistaa aina jotenkin vain näkötornin ja ravintolan, eikä luontomuseota, jota paikassa taisi edeltää ainakin kangaspuiden pauke. En ole alakerran tiloissa tainnut aiemmin edes piipahtaa. Luontomuseon sisäänkäynti on jotenkin suojaisen hämärä, pitäisikö sen olla houkuttelevampi?

Viitaniemen palstaviljelmäpelto palautui mustaksi kynnökseksi, kun lumi muuttui vedeksi. Hiekka rahisee kävelytien synkällä asvaltilla. Talvi, tule takaisin!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi