Laulavan mörön polulla, osa 2

Jälleen valkeni hieno perjantai - siis polulle. Sain kyydin Laulavan mörön polun eteläpäähän, kulkeakseni taas osan Sumiaisten hienosta retki- ja luontopolusta. Kävely alkoi mukavasti evästauolla Mörkömajaksi nimetyllä laavulla (ei perinteistä täyslaverimallia, vaan yösijaksikin käypäiset penkit laavun reunoilla). Siitä kapusin ylemmäs mäntykangasta ja popsin taas jättikokoisia mustikoita, jotka kieltämättä ovat jo menettäneet makuaan paljon.

Alun kangasmaaston jälkeen reitti kulki paikallista hiekkatietä, sitten taas metsien poikki tai reunoja pitkin Savolaiskyliin. Tarinanpoikanen Savolaiskylien historiasta olisi ollut paikallaan. Nappasin perinteisen perjantaiherkkutatin kouraani seuraksi loppumatkalle. Opastaulut kertoivat pääosin kasveista ja sienistä, joskin kuvat ovat alkaneet auringossa haalistua. Koivusta kertova opastaulu on mahtava, käsin tehty!

Valkeajärven tienovilta alkoi reitin hienoin osuus: harjut. Iso-Jurvon, Valkeajärven ja Pieni-Jurvon välisellä kannaksella on komea harjualue, joka on ollut myös Natura-alueena vuodesta 2000. Etelästä tultaessa polku kohoaa aluksi harjun päälle, mistä on mukava katsella maisemia kulkiessaan ja kuunnella ohimennen käpytikan nokankoputusta. Yksi taukopenkkikin harjun päältä löytyy. Jurvonharjulta polku laskeutuu alas Iso-Jurvon rantaan. Kaunista! Väliharjulla törmää myös historiaan: 450 vuotta vanha rajapyykki muistuttaa Kustaa Vaasan ajoista.

Jatkoin matkaa vielä Suolahden-Sumiaisten tien yli. Kävin vain vilkaisemassa marjamättäiden ympäröimää mukavannäköistä kotaa, ennen kuin palasin tovin takaisin päin ja käännyin metsän halki kohti Vihijärveä, minne hyväkuntoinen polku haarautui. Seuraavalla mörköpolkureissulla sitten Kaakkovuorelle maisemia ihailemaan.