Puita

Puut kiinnittävät näinä aikoina huomion. Ruusupuiston Oppio-omenapuu hehkuu hedelmistään, jotka ovat niin komean punaisia, varsinkin tällaisena kirkkaana, kylmänä päivänä. Viime päivien tuulissa monet lehtipuut ovat päästäneet irti viimeisistäkin keltaisista tai jo ruskeista lehdistään. Useita muuten paljaita pihlajia koristavat enää viimeiset, lintujen nokkaisuja odottavat marjatertut.

Jyvälän ympärillä Syrjälänkadun päässä taasen on heilunut moottorisaha, kun kaupungin palkkaamat metsurit ovat jatkaneet eri puolilla tehtävää kaatourakkaansa. Nisulankadun puoleisesta rinteestä on kaadettu useampikin iso koivu ja jokunen leppä. Jyvälän kartano näkyy siis harventuneen metsikön läpi entistä paremmin alas Nisulankadun kävelytielle, etenkin näin lehdettömien puiden aikaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi