Jääyllätyksiä

 
Kaikista taidenäyttelyistä ei kerrota mediassa. Osan voi löytää ihan itse, ohikulkeissaan. Esimerkiksi niin, että kulkee uudestaan myös päivänvalossa polkuja, joita on mennyt hämärissä. Yliopiston kampuksen X-rakennuksen edustalta löytyi valoisalla lumiveistosten lisäksi myös jääyllätyksiä. 

Lumipylväiden päällä ovat esillä jäästä valettu (ylläoleva) pikkuruinen koira (sorry, jos se onkin hevonen), jääsydän, jääpallo sekä mm. upeaan rosopohjalasiin valettu jääkimpale. Hienoja kuvioita ja muotoja kaikissa :)

Eikä siinä kaikki. Aallonpuiston paria omenapuuta koristava pakkasten ajan - mikäli ohikulkijoiden suopeus jatkuu - vielä maito- ja pienempiinkin tölkkeihin valetut, eri värein ja yksityiskohdin täydennetyt jääkimpaleet. Ollapa vielä aurinkoinen päivä, niin valo siilautuisi niiden läpi upeasti!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi