Viljantähkiä

Niin usein olen ohitsesi kävellyt, ja melkein yhtä usein takaisin tullut. Aina sitä ei muista käännellä päätään tarpeeksi kävellessään ja muistaa oikeasti pysähtyä katsomaan sitä, mitä näkee. Vaikka jossain pään yläpuolella.

Jaroslavlin aukion laidalla olevan Kopijyvän entisen Viitaniemen "kodin" siilomaisen osan pyöreää ulkoseinää koristaa taiteilija Onni Kososen teräsveistos Viljantähkiä (1997).  Jyväskylän taidemuseon nettisivujen mukaan teos oli ensin nimetön, kunnes Kopijyvän omistaja Kauko Sorjonen nimesi teoksen Viljantähkiksi, mikä sisältää viittauksen yrityksen nimeen.  Yritys muutti äskettäin uusiin tiloihin Savelan Vehkakadulle, mutta taideteos jäi tähän seinään edelleen.

Aukio oli ennen nimeltään Torniaukio Viitaniementien toisella puolella olevan Viitatornin mukaan, mutta sai uuden nimen Jaroslavlin aukio 1966 Jyväskylän venäläisen ystävyyskaupungin mukaan. Aukion laitaa on näin rapakelillä mukava kulkea, koska iltapäiväauringosta nauttiva laatoitus on jo nyt kuiva ja puhdas! Aivan toista kuin esimerkiksi Möyrykadun kävelytie, jolla vastaantullut rouvashenkilö siunasi, että pelastuslaitos pitää kohta kutsua apuun, kun ei pääse kuivin jaloin kulkemaan. Kumisaapaskeli siis.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi