Late Lammas Bristolissa: Southbank Trail

Kesän 2015 kahdeksasta Late Lammas -kävelyreitistä Bristolissa Southbank Trail vei meidät kävelyretkelle Avon-joen eteläpuolelle. Shaun in the City oli levittäytynyt huomattavasti laajemmalle alueelle kuin kahden vuoden takainen Gromit Unleashed.
Matkalla kukkulalle Victoria Parkiin tien varrelta löytyi kaunista katseltavaa, esimerkiksi tämä huikean hienon puumaiseman seinäänsä saanut asuintalo.
Bedminsterin rautatieaseman liepeillä mietin, onko Not here joku oikea paikka vai... Rautatiesillan alapuolelle tiilimuuriin Whitehouse Lanelle oli kiinnitetty taideteoslaattoja.
Kapusimme nurmikentän peittämään Victoria Park-puistoon, missä meitä odotti sotisopaan pukeutunut roomalaislammas, Shaunus Romanus! Ian Marlow lienee tehnyt tämän Britannian roomalaishistoria mielessään. Kaksi vuotta sitten saman taiteilijan Gromit oli samanhenkinen Sir Gromit of Bristol, jolla oli ritarin haarniska yllään.
Nautimme ulkopöydässä välipalaksi Mrs Brown's-kahvilan antimia - teki mieli käsintehtyä Chew Moos -jäätelöä - ja rupattelimme tovin ystävällisen henkilökunnan kanssa. Sitten lähdimme mutkittelemaan kohti uimahallia ja seuraavaa Latea. Southbankin puolella asuu taiteellista väkeä, sillä reitillä oli lisää seinämaalauksia.
Bristol South Swimming Pool tarjosi aulastaan paikan tarkkaavaiselle Shear-lock Holmesille. Elementary, my dear Watson! ..."You see, but you do not observe...", luki Laten kankussa. Se pätee moneen kulkijaan. Mitä kaikkea tuleekaan ohitettua aidosti havaitsematta.  Laten hännässä viitattiin kuvin ja sanoin Baskervillen koiraan, jaloissa muistutettiin että there is nothing more deceptive than an obvious fact.
Fakta juttu kuitenkin on, että Southvillen puolella on hienoja seinämaalauksia! Niitä kannattaa käydä katsomassa täälläkin, ei vain pohjoisempana Stokes Croftissa.

Lisäksi täältä löytyy ihana kahvila, Hennessey's, jota Mrs Brown's -kahvilassa meille suositeltiin seuraavaksi taukopaikaksi. Sieltä sai halutessaan ottaa käytetyn kirjan tai useammankin mukaan ilmaisten kirjojen hyllyiltä.
Dan Kitchenerin tyylikäs, sateinen katunäkymä peitti kokonaisen rakennuksen seinän! Wau! North Streetin varrella lanka- ja käsityö- ja askarteluliike The Paper Villagen ikkunassa puolestaan oli kuvia Woolly Wonderland-Latesta - ja vapaamuotoisemmin muotoiltu aihio toisesta herkullisesta villalankalampaasta. Ihmekös tuo, sillä Woolly on puodin omistajan, taiteilija Vicky Harrisonin käsialaa.
Entäs tämä sitten? Muraalin oikeassa alakulmassa luki #abeeisforlife ja sen taustalla oli takuuvarmasti sama tekijä(t) kuin Wallace& Gromit- ja Shaun & Bitzer-töillä Bristolin keskustassa. Joulumieltä keskellä kesää - pukki, tonttu, jopa Petteri Punakuono! Huikean hieno.
Mutta mehän olimme pääasiallisesti Late-retkellä... Jasminen kuviointi näyttää itse asiassa hieman aikuisten värityskirjojen kuviomaailmalta. Taiteilija Liz Claytonin voisi kuvitella Marimekon kuoseja piirtämään.
Southbank Trailia oli jäljellä enää kahden Laten verran. Kyllä me sen verran jaksamme!
Kukkaistyttölammas Posy oli luonnollisesti kuin kotonaan Riverside Garden Centren pihamaalla. Aika moni Late oli saanut kukkia ylleen. Astelimme avaran, matalaksi nyrhityn (tai auringossa kuivaneen) nurmikentän reunaa Greville Smyth Parkin halki ja mietin, että meikäläiset puistot ovat aika erinäköisiä.

Reitin lopuksi saavuimme Championsheepin luo. Laten takana Ashton Gate oli täysin rakennustyömaana - kuorma-autoja ja ajoneuvoja jyristeli ohitse jatkuvasti - mutta Late antoi runsaasti vihjeitä siitä, mitä Ashton Gateen oltiin rakentamassa. Superluokan urheiluareenaa. Bristol City FC:n ja Bristol Rugby Clubin vanha stadion odotteli reissumme aikana vielä jyräämistä maan tasalle rakennustyömaan vieressä.

Southbank Trail - käyty! Tämä oli siitä hauska reitti, että taidelampaiden lisäksi saimme bongailla lukuisia hienoja katutaideteoksia ja niitä olisi takuulla ollut Southvillen muiden katujen varsilla lisää. Seuraavaksi sitten Brunel Trail...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Susitaival: Kaunisjärvi - Jorho

Kolmen vuoren vaelluksella Etelä-Konneveden kansallispuistossa

Salmivaaran maisemapala, Kilpisjärvi